Sanna Marin on kertonut arvostavansa tietopohjaista johtajuutta. Hänen mukaansa täytyy osata muuttaa strategiaa, kun vastaan tulee uutta tietoa.
Ex-pääministeri on itsekin osoittanut vankkaa tietopohjaisuutta.
Hän mm. kritisoi blogissaan verosuunnittelua, ja kutsui sitä yhteiskunnan syöväksi. Mutta kun hän sai uutta tietoa, että hänen kannattaa tehdä sitä itsekin, blogiteksti katosi kuin tukka kemoterapiassa.
Marin ei kuitenkaan täysin tehnyt täysin selväksi, mitä tietopohjainen johtajuus hänelle tarkoittaa. Tässä Päivän Perkeleen erikoisreportaasissa tarkastelemme, minkälaista tietopohjaisuutta hän noudattaa urallaan.
CC-BY-4.0: © European Union 2022– Source: EP
Marinin tietopohjaisuus
Tietopohjainen johtajuus oli myös Marinin politiikan ytimessä. Hänen hallituksensa tasa-arvo-ohjelma nimittäin perustui intersektionaaliselle feminismille. Tämä on se versio, jota kunnon feministien kuuluu nykyään noudattaa.
Intersektionaalisella feminismillä onkin yliopistollista pohjaa. Se pohjautuu sukupuolentutkimukseen ja kriittiseen yhteiskuntateoriaan.
Intersektionaalista näkökulmaa edustaa mm. seuraavat tutkimukset, jotka on julkaistu artikkeleina alan tiedelehdissä:
ja
Intersektionalismin kannattajana Sanna Marinille on varmaankin päivänselvää, mitä näissä tutkimuksissa on tutkittu ja miksi. Päivän Perkeleen toimitukselle ei nimittäin ole.
Kuitenkin niiden perusteella tunnistamme intersektionalismin saaneen vaikutteita myös yliopistomaailman ulkopuolelta, ainakin wicca-noituudesta ja astrologiasta.
Tietopohjaisuuden ytimessä
Intersektionalistisen feminismin näkemys tiedosta on epätavallinen. Sen piirissä ei nimittäin uskota, että maailmasta voi oikeasti tietää mitään.
Luoja tietää, mitä näin ajattelevat ihmiset tekevät yliopistossa, mutta sinne intersektionalismi on kuitenkin päätynyt.
Yliopistoissa sukupuolentutkijat noudattavatkin intersektionaalisen feminismin tietokäsitystä.
Se kuuluu näin: jos sinusta tuntuu, että yhteiskunta alistaa sinua, olet automaattisesti oikeassa.
Intersektionalistinen tutkimus lähtee liikkeelle tiedon sijaan identiteettipolitiikasta.
Sen sijaan jokainen kokee maailman sosiaalisen ryhmänsä, kuten sukupuolen mukaisesti. Tieto ei ole muuta kuin sosiaalisten ryhmien tapa saada valtaa muiden ryhmien yli. Totuutta etsivä ja tieteellisiä menetelmiä käyttävä tutkimus on intersektionalisteille vain keino, jolla valkoiset miehet sortavat muita väestöryhmiä.
Sitä ei tiedetä, miten intersektionalistit selittävät sen, että luotettavaan ja kaikille yhteiseen tietoon pyrkivä tiede kuitenkin toimii tosimaailmassa.
Voidaan kuitenkin päätellä, että jos intersektionalistit keksisivät vaikka suhteellisuusteorian, yksi ei riittäisi, vaan jokaiselle sosiaaliselle ryhmälle pitäisi keksiä oma.
Päivän Perkeleen kanta on, että jos joku on joskus onnistunut tulemaan Albert Einsteinin sortamaksi, niin ongelma on jossain muualla kuin turvallisten tilojen vähyydessä.
Hedelmistään puu tunnetaan
Intersektionalistit eivät välitä tutkimuksensa luotettavuudesta, vaan tiedon tuottajan yhteiskunnallisesta valta-asemasta. Tutkimuksen laadulle tärkeintä on, että tutkimuksen tekijä kritisoi yhteiskunnan sortavia rakenteita.
Kunhan tämä ehto täytyy, heille kelpaa päteväksi tutkimustiedoksi mikä tahansa.
Kirjaimellisesti mikä tahansa, sillä näiden alojen lehdissä on hyväksytty julkaistavaksi useita täysin absurdeja tekaistuja tutkimuksia. Niitä on tarjottu tiedejulkaisuille ihan vain sen testaamiseksi, onko heillä mitään itsekritiikkiä.
Näiden kokeilujen seurauksena nämä lehdet julkaisivat mm. otteen Hitlerin Mein Kampfista kirjoitettuna feministikielellä.
Eli ei, heillä ei ole mitään itsekritiikkiä.
Yliopistot maksavat vuosittain suuria summia saadakseen käyttää tiedelehdissä julkaistuja tutkimusartikkeleita. Siksi on syytä kysyä, onko tällaisesta fiilispohjaisesta tieteestä yhteiskunnalle mitään hyötyä.
Päivän Perkeleen kanta on, että ehdottomasti on.
Jos sukupuolentutkimuksessa kunnioitettaisiin normaalia tieteellistä ajattelua, mm. viihdyttävä trolliartikkeli koirien queer-performatiivisuudesta olisi jäänyt julkaisematta. Maailma olisi silloin paljon tylsempi paikka.
Ihminen toimii kuten hän uskoo
Trollitutkimuksia julkaisseet lehdet vetivät ne pois sivuiltaan, kun tieteestä ymmärtävät ihmiset internetissä kertoivat heille, että he olivat julkaisseet täyttä potaskaa.
Intersektionalistisen feminismin puolustajat kuitenkaan eivät nähneet tätä syynä parantaa käytäntöjä. Sen sijaan he syyttivät ihmisiä, jotka olivat trolliartikkeleillaan paljastaneet alan älyttömyyden.
Marin olisi varmasti arvostanut juuri tällaista tietopohjaisuutta. Se on kuin suoraan hänen pelikirjastaan.
Marin kertookin huomanneensa, että isoilla egoilla varustetuilla ihmisillä ei ole kykyä myöntää olleensa väärässä, kun he saavat uutta tietoa.
Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Marin lähti bilettämään työaikana, vaikka pääministerin täytyy olla aina valmis tekemään valtion kannalta kriittisiä päätöksiä.
Siitä seurasi mediakohu. Median isoilla egoilla varustetut ihmiset eivät millään uskoneet että kyse ei ollut Marinin virheestä vaan naisvihasta. Ja tietysti siitä, että hän oli aivan liian seksikäs.
Uskomatonta kyllä Marinia ei uskottu. Vaikka hän on vuosien varrella yrittänyt tolkuttaa vaikka miten monelle isoegoiselle ihmiselle että kun häntä kritisoidaan, joka kerta on oikeasti kyse naisvihasta.
Jopa koko SDP:n ego oli niin iso, että se ei suostunut muuttumaan vaikka Marin sanoi jo kauan sitten, että puolue tekee politiikkaa väärin, ja hän aikoo pistää homman uusiksi.
Kädenojennus Päivän Perkeleeltä
Tiedon arvostamisen hengessä Päivän Perkele tarjoaa Sanna Marinille uutta tietoa.
Sanna, kritisoimasi miehet eivät vihaa naisia.
He voivat kyllä vihata feministejä, mutta voisiko syy siihen mitenkään olla jokin muu kun naisviha?